tiistai 5. marraskuuta 2013

Ei kaikkea voi muistaa..

Aikuinen?  ;)
Viime viikolla luulin jo koko sakin kärsivän jonkin asteisesta muistin menetyksestä, myös omistajan :D Ruuti ei enää osannut keppejä ja Sälli oli tyystin unohtanu istumisen?? sehän nyt toki on ihan normaalia, että 5.v koira yllättäen ei enää osaa liikkeestä istumista, vain seisomisen..huoh :D. 

Onneksi loppu viikosta tapahtui, jokin ihme ja istuminen palautui Sällin aivoihin..mikä lienee ajatuskatkos. Vkloppuna ruskea olikin ylättävän pätevä niin tokossa kuin agilityssa :).
Ruuti myös yllätti menemällä 12 keppiä kahdella ohjurilla. 

Ehkä ongelmta onkin siitä, että aliarvioin noitten osaamista..tiedä sitten :D.








Ruutu Sällimäiseen tyyliin :D


Älypäät <3




tiistai 29. lokakuuta 2013

Missi :)

Ai kuka, no Ruutipa tietenkin :). Ruuti on lisännyt lokakuun aikana nimensä eteen kolme uutta titteliä, aikamoista ;). Lokakuun puolessa välissä kiepsahdettiin Valmierassa, Latviassa, ja PN1 VSP tuloksella napattiin LV CH. Samalla sertillä napsahti myös FI CH. Viime sunnuntaina harrastettiin extreme matkailua ja kurvattiin Liettuaan. Saman päivän aikana, kun istuu reilu 10h autossa niin tietääpä istuneensa :D. Onneksi matka tuotti tulosta ja tuomisina LT CH. Nyt voikin sitten hyvillä mielin jäädä näyttelytauolle.

LV LT FI CH LV EE JCH Kultarinteen Musta Ruuti


Muutama viikko sitten vierailtiin Suomessa ja käytiin toki paimentamassa. Sälli se vaan joka kerta osaa yllättää, kevättä odotellessa ;). Kiitos kuvista Sampsalle.





Jouluun taitaa olla enää 8 viikkoa eikä talvea näy tai kuulu. Ensimmäinen muuttokuorma lähetty myös kohti Suomea..vähiin käy ennen kun loppuu. Onneksi tässä on vielä aikaa sulatella tätä elämän muutosta..









keskiviikko 2. lokakuuta 2013

Paimen hommia..




Viime viikko vietettiin Suomessa töiden parissa. Treenit jäivät aika paimennus painotteisiksi, mutta sehän ei meitä haittaa, ainakaan Sälliä. Yhdet agi kilpailut käytiin juoksemassa Lohjalla, mutta niistä ei jäänyt jälkipolville kovinkaan paljon kerrottavaa. Tai ehkä se, että yhdellä riman pudotuksella voi saada 10vp, aika hyvin ;) ...jos vaikka kerkeisi treenaamaan välillä niin voisi saada jotain tuloksiakin aikaiseksi :D. 


Paimennukseen paneuduttiin ti ja la, ja eipä voi moittia paimenta. Ihan kivastihan tuo on alkanut pelittämään. Välillä tapahtuu jotain ruskea-valkoisten oikosulkuja, mutta pääsääntöisesti ihan mukavaa menoa. Jotenkin tuntuu, että tänä kesänä tai enemminki syksynä, meidän paimentelut on mennyt eteenpäin aimo harppauksen (kiitos vaan koutsille ;) ) Ehkä siitä vielä kelpo paimen kuoriutuu :).






siellä sitä pähkäillään :)

tän päivän lenkkkikaverit :P

keskiviikko 18. syyskuuta 2013

Kesä tuli, kesä meni..

Jestas, onpa viime päivityksestä aikaa. Tenttikiireet taisivat ruuhkauttaa loppukevään ja sitten oltiinkin jo kesän harjoittelun ja töiden parissa. Ja nyt onkin jo syksy, niin se aika vaan menee. Ajankulumiseen on tosissaan herännyt tänä syksynä. Juuri äskenhän sitä rantauduttiin Tartoon, ihmeteltiin Eestin kieltä ja koitettiin selvitä hengissä dos. Ernitsin luutenteistä :D, ja mitä ihmettä, nyt ollaankin jo viidennellä vuosikurssilla ja väliaikaiset luvat jo pelottavan lähellä. Aikamoista, ei voi sanoa muutakaan.


back to Tartto..

No kesä tosissaan tuli ja meni. Treenirintamalla ei ihmeitä keretty, kun ahkerasti painoin kellon ympäri harjoittelua Helsingin yliopistolla ja päälle töitä klinikalla. Ehkä sitä yhden kesän voi uhrata, jotta pääsee jouluna muuttamaan Suomeen ;). Vaikka ei ihmeitä keretty niin jotain kumminkin. Ruutille on taiteiltu muutamaa ohjuria vaille valmiit kepit ja radallakin hiiri pelittää varsin hienosti. Tarvinnee vaan toistoja oppimiseen hieman enemmän, kuin tuö paimenryhmän kaveri. Myös muutamassa näyttelyssä kerettiin pyörähtää kesän aikana. Heinäkuun Tarton näyttelystä serti jäi harmittavasti karvanmitan päähän, AVO ER2 SA PN2 :P. Elokuussa Turussa hiiri veteli parastaan, AVO ERI1 SA PN1 SERT ROP!!!! en olisi kyllä ikinä uskonut! Tuomarin vielä herrasmies Karel Horak tsekeistä. Kyllä ollaan ehkä hiukka ylpeitä <3




Valga-Tarto kierros, Rasmus 2xROP, Ruuti EH2 ja PN2.

Turku kr 3.8, voihan hiiri <3
Mitäpäs paimen sitten on puuhaillut? alkukesästä ryhdistäydyttiin ja suunnattiin voittajan tokokokeeseen. Kokeesta hienosti 1-tulos, 267p hyppynoudon nollauksella. :) Myös ensimmäinen 3-luokan aginolla napattiin heti alkukesästä. Sen jälkeen onkin kisat jääny aika vähäisiksi :D. Nyt syksyllä ei taideta enää tokokokeeseen keritä, mutta muutamat agikisat on kyllä suunnitelmissa. Mutta kerkiihän sitä ensivuonna, vaikka mitä ;).
Ai niin! eipä pidä unohtaa, että Sälli kerkesi loppukesästä käydä paimentamassa jopa hurjat 5 kertaa :D. Huolimatta vähäisistä kerroista, oli kehitystä havaittavissa, ei se määrä vaan se laatu. Kiitokset vaan opettajille ;).







Nipsulle ja Napsulle kuuluu myös hyvää, vaikka he eivät ole kesällä kilpailukentillä näkyneetkään. Nasta suunnittelee jo odottamattomana veteraanikehiä, varokaa vaan ;).



Batman 6.v ;)

rottaperhe <3


Niitti 5.v









torstai 18. huhtikuuta 2013

..västäräkistä vähäsen..

reilu viikko sitten ihmeteltiin majavan jälkiä hangella..

...ja tällä viikolla ihmetellään pihalle ilmestyneitä västäräkkejä :D


Kevät on meinaan tullut Tartoon, viikko sitten kahlattiin lumihangessa ja kinoksissa, sunnuntaina kun palasin Suomesta, oli lumet hävinneet...ihmeellinen maa :D. Tällä viikolla on nautittu etelätuulesta, auringosta ja +15 asteen lämmöstä..aikamoista :). Kohtahan sitä kutsuu jo terassit ;).

Viime viikolla karattiin Tartosta talvea karkuun Suomeen?? ensimmäinen kerta näin päin :D. Suomessahan tietysti pitää aina treenailla niin paljon, kun kerkiää. Viikon kohokohtia oli ehdottomasti Ruutin kepit, 12 kpl ohjureilla. Homman hiffattuaan, hiiri mennä hiippaili keppejä edestakaisin, uudestaanja uudestaan, mitä sitä nyt turhaa kiertämään, kun siitä pujottelusta kerta saa palkkaa ;). Ruutin treeneistä myös pikku videon pätkä..jos ei muuta niin ainakin nuo kierrot onnistuu myös varsin omatoimisesti :D. 




Toiset hienot treenit oli tietysti tokotreenit toisen ruskea-valkoisen ja sen vähän väärän värisen kanssa <3. Mun mielestä tietysti hienoa oli onnistuneet treenit ja niistä heränneet uudet ajatukset sekä yllättävän taitava koira.. Sälliltä jos kysytään, niin varmasti paljon siistimpää oli ne treenien jälkeiset "jäähdytys" -kiihdytys ajot siinä kentällä. Mikäs parempaa, kun silmä kovana vetästä ykkönen silmään ja painella minkä tassuista pääsee :D

Suomireissun innoittamana on tällä viikolla otettu useammatkin tokotreenit ja hyvin pyyhkii ;).


hmm...äly ja väläys??
 


kevään merkki :))




tiistai 2. huhtikuuta 2013

Kyllähän me osataan :)

Pikapäivitys. Hiiri osasi eilen tehdä ihan koko keinun ja monta kertaa :))). Eikä jäänyt edes traumaa, ainakaan vielä :D. Ruutille myös su treeneissä välistävetoja ja eilen takaaleikkauksia. Näppärä ;).
Sällille tokoilua, tunnari tuntuu toimivan aikas hienosti. Vkloppuna huomautin kaahottamisesta, eilen ja tänään todella nätit kisamaiset tunnarit. Tänään uskallettiin tehdä myös pitkästä aikaa ruutua, nomisti sekä merkiltä. Hienosti pelitti :)


lauantai 30. maaliskuuta 2013

Sairaslomailua

Viimeinen kuukausi ei olekkaan mennyt aivan suunnitellusti.. Kuukausi sitten todettin Nastalla endometriitti, joka ei vastannut ab-hoitoon, joten kävin Suomessa sterkkaamassa Nastan. Leikkaus sujui hyvin, mutta pari viikkoa leikkauksen jälkeen Nasta sai tikkireakion ja osa haavasta aukesi uudestaan.. Saatiinkin sitten kolmisen viikkoa pelailla kaulurin kanssa ja vältellä riehumista..huoh.. No, kun Nasta alettiin saada kuntoon, alkoi Sälli ontumaan..aargh. Onneksi ontuman syyksi selvisi varpaan venähdys, mitä onkin nyt sitten paranneltu useampi viikko. Onneksi nyt alkaa näyttää siltä, että molemmat koirat ovat kunnossa (eikä toivottavasti kukaan keksi uusia vammoja/vaivoja) ja päästäisiin palailemaan normaali arkeen. Sälli on ainakin sitä mieltä, että hillitty lenkkeily ja tokoilu alkaa riittää.. ;)



Sällin lomaillessa agilitysta, Ruuti on saanut treenata kahden edestä :). Keinu alkaa olla melkein valmis (onhan siinä sitä projektia ollutkin) ja kepit on edennyt mukavasti. Nyt pitäisi vaan siirtyä kuudesta kepistä kokonaisiin. Melkoisen näppärän oloinen formulahiiri tuo tuntuu muutenkin olevan, osaa aina yllättää. Viime treeneissä tehtiin twistejä ja poispäinkäännöksiä, no problem ;). Ehkä sitä kesällä sitten viimein uskaltautuisi kisakentillekkin, ainakin kääkkien agimestiksiin ;).



Ennen sairaslomaa käytiin Sällin kanssa Tallinnassa kokeilemassa muutama kolmosen rata. Varsin mukavan tuntuista menoa, muutamaa rimaa lukuunottamatta. Nuo 65cm rimat tuntuu koituvan meidän kohtaloksi, pitänee treenailla niitä Suomessa. Kerettiin käväistä myös Oreniuksen Juhan ja Anne Saviojan treeneissä. Treeneissä oli kiva huomata, että kyllähän me osataan ja pystytään, kun vaan yritetään ;). Sairasloman loppua ja kisoja odotellessa :).


Sairaslomailua on kulutettu tokoillen. Motivaatio on ainakin kohdillaan, kun elämä on ollut muuten niiiiin mahdottoman tylsää... (T:Sälli). On keskitytty hiomaan noita VOI liikkeitä kisakuntoon, naksuteltu seuraamisessa korkeasta vireestä (vaikka eihän siinä ongelmaa ole ollut mutta tuskin haittakaan :D), jallitettu tunnarista, tehty kuunteluharjotuksia ym. muuta mukavaa. Ruutu ja luoksetulot pääsee mukaan ohjelmaan, kun varvas on varmasti kunnossa..ei uskalla riskeerata ton kaahailijan kanssa :P.



Kevät tuntuu olevan peruttu myös Tartosta tänä vuonna.. Viime vuoden maaliskuun lopussa lunta ei ollut juuri nimeksikään..


toisin on tänä vuonna.. :P






kesää odotellessa...




keskiviikko 20. helmikuuta 2013

Liitoa liitoa liitoa :)

Huh, viime viikko on kyllä pyörähtänyt niin agilityn merkeissä, että alkaa tulla jo yliannostus :D...tosin varmaan vaan ohjaajalle, koiria ei tunnu haittaavaan. Kaikkia treenejä en nyt enää muista, mutta hienoin edistys on tapahtunut Ruutin keinussa ja kepeissä. Keinuahdistus alkaa olla mennyttä elämää ja tällä hetkellä Ruuti käy innoissaan paukuttelemassa keinua maahan. Kestää myös pientä keinuttelua melko hyvin ja tänään tehtiin keinua jo "alamäkeen" niin, että kontaktipinnalle juostessa jo vähän heilahtaa ja pamahtaa. Loistavaa! Myös kepit toimi tauon jälkeen varsin kivasti. Tosin vasta 6 keppiä johteilla, mutta ajatus hommasta on selvästi heränny.



Viikon kohokohta oli round rip Pärnuun kisaamaan. Reissussa oli jopa ihan seikkailun tunutua ;). Aamuvarhaisella lähdettiin ajelemaan ja tokihan sitä sitten eksyttiin viime metreillä. Sitkeinä tietysti yritettiin löytää perille ilman karttaa ja navia, lopputuloksena löydettiin itsemme jostain Pärnun laitakaupungilta. Ei auttanut kuin palkata taksi johdattamaan perille :D. Onneksi kisapaikallakin oli jo ilmoitettu rataantutustumisen alkavan myöhässä, koska suomalaiset ovat hukkuneet matkalla..heh.. No, eipä siinä, kerettin rataantutustumiseen ja kaikki varmasti tiesivät, että ketkä ne hukkuneet suomalaiset olivat.. :P
Kolmosen radat olivat ihan mukavan tuntuisia, isona miinuksena lähes yhtä huono maneesin pohja, kun koululla, ja rimat 65cm.. En tiedä, vaikuttiko pohja ja hyppyjen korkeus, vai mikä, mutta Sälli ainakin napsautteli niitä harmillisen paljon maahan.. Muuten toimi suht ok, tosin tuloksena molemmilta radoilta hyl.

Kohti keppejä ;)  Pilt: Daisy Pae


Onneksi myös Ruuti oli ilmoitettu mukaan H0-luokkaan :). Valtavan hieno pieni kondori liiteli ensimmäiseltä radalta hyllyn ja toiselta nollavoiton! Molemmat radat olivat kyllä todella hienoja! Hylly rataa suoritettiin hienosti nollana vikalle esteelle asti, jossa ohjaaja unohti ohjata :D. Eipä tartte olla huolissaan irtoomisesta ja nopeudesta, sillä sehän kulkee ;). Ensimmäinen rata on videolla ja nähtävissä on vielä pientä varmistelua. Toiselle kameramies ei kerennyt mukaan, mutta siinä oli jo tekemisen tuntua :). Nyt vaan loput esteet kuntoon ja kisoja katselemaan ;).



Päivän potilas ja aika onnellinen opiskelija :)

keskiviikko 13. helmikuuta 2013

Mõnus elu :)

Tartoelämä on pyörähtänyt taas täyteen vauhtiin ja päivät täyttyvät mukavasti urheilusta, treeneistä, lenkeistä, treeneistä, urheilusta...ja välillä myös koulusta :D. Syyslukukauden jälkeen kevään lukujärjestys tuntuu todella mukavalta, koulupäivät ovat mukavan lyhyitä, aineet mielenkiintoisia ja tenttejäkään ei vielä ole. :)

Kuva: AM Kiviharju




Tartoon palaamisen jälkeen on otettu tokon suhteen ryhtiliike ja merkattu jo muutama koekin kalenteriin. Muutaman mieleenpalauttelu treenin jälkeen VOI-liikkeet ovat alkaneet taas mukavasti löytyä. Käytännössä Sälli osaa kaikki liikkeet, osa vaatii vaan vielä vähän "kisahiomista" ja varmuutta..sählä kun on. Suurin edistys viime syksyyn nähden tuntuu tapahtuneen kaukoissa, ne ovat olleet ikuisuusprojekti mutta nyt alkaa olla toivoa niiden suhteen :D. Toisinaan Sälli vielä arpoo ensimmäisen vaihdon, mutta pääsääntöisesti malttaa kuunnella käskyä. Ruutua on tehty viimeksi, joskus loppusyksystä mutta se tuntui olevan Sällillä hyvin mielessä. Tauon jälkeen myös ensimmäinen tunnarimuistuttelu autokatoksessa toimi hyvin. Kokonaisuudessaan liikkeet tuntuvat siis olevan hyvällä mallilla :).




Agilityä on tietysti myös keretty treenaamaan. Sälli on toiminut nyt hurjan hyvin myös maneesissa, joten eipä siitä sen enempää. Ruutin kanssa olen saanut jälleen todeta, että riittävästi kaasua tuohon rottaan ainakin on tullut asennettua :D. Nopeus tulee tuskin sen kanssa olemaan ongelma, vielä kun saisi kaikki muut palaset asennettua kohdilleen :D. Lähtöharjottelussa on päästy niin pitkälle, että neiti kaahari sentää suostuu istumaan esteiden läheisyydessä...tämänkin treenaamisen olisi ehkä voinut aloittaa vähän aikaisemmin. :D Puomin kontaktit tuntuu toimivan nyt treeneissä hyvin. A:lle on mietinnässä juoksukontaktit, täytyy nyt katsoa miltä ne alkaa tuntua, kun saadaan hommaa eteenpäin. Keinu ja kepit on edelleen vaiheessa :P.







maanantai 28. tammikuuta 2013

Uusia vuosi ja taas mennään

Sitähän tämä meidän elämä taitaa olla, kummasti kalenteri aina vaan täyttyy vaikka kuinka ajattelee lepäävänsä, ei oo selvästi tän porukan juttu :D. Joululoma tuli ja meni, Uuden vuoden jälkeen käytiin Tartossa kirjottelemassa vähän tenttejä, ja kerettiin muutama viikko vielä "lomailla" Suomessakin.
Suomessa treenattiin monet mukavat ja tehokkaat agitreenit hyvällä pohjalla ja loistavassa seurassa :). Paimentamassakin pyörähdettiin ja Sälli yllätti kuuliasuudellaan. Sisähalli on aina ollut sille kovin vaikea paikka paimentaa, kun lampaita on niin vähän ja seinät tulee heti vastaan. Treenattiin hakukaaria molemmilta puolilta ja alkujännityksen jälkeen homma näytti varsin sujuvalta. Hienosti meni, vaikka syksyllä ei lampaille kerettykkään, pätevä ruskeavalkoinen <3.



Kisojen puolesta vuosi 2013 ei olisi paremmin voinut alkaa. La 19.1 ajeltiin Janakkalaan Saviojan Annen radalle ja napattiin heti ensimmäiseltä radalta viimeinen LUVA nolla :)). 0 rv -11,48 ja sija 2!  Hieno Sälli! Nyt vaan kisakalenteria suunnittelemaan ;). Kait sitä nyt uskaltaisi vuodelle 2013 asettaa tavoitteeksi sen AVAn ;).


Kerettiinhän me käydä Saviojan Annen treeneissäkin vierailemassa, kivaa oli ja luotto omiin taitoihin kasvoi huimasti. Ratana 3-luokan Jan Egil Eiden rata. Hienosti selvittiin :). Monessa kohtaa twisti toimi meillä yllättävän hyvin, en tiennytkään sen kuuluvan meidän vahvuuksiin :D.



Eilen palattiin takaisin Tartoon ja kevätlukukauden kimppuun, mikä alkoikin heti vauhdikkaasti Ben Sykesin johdattaessa meitä hevosten sairauksien maailmaan. Tänään tuli myös laskettua, että kesälomaan taitaa olla 16 viikkoa, ei kovin kauaa ;)