tiistai 25. joulukuuta 2012

"Lunta tulvillaan on raikas talvisää....




Ihanaa, vihdoinkin Suomessa ja LOMALLA!! :D Tai no, kyllähän sitä aina töitä täytyy tehdä, mutta ainakin aivot saa lomailla pitkän ja raskaan syyslukukauden jälkeen :). Joulupyhät on vietetty pitkiä metsälenkkejä tehden, voisiko olla parempaa kuin hiljainen luminen metsä :)). Ja tokihan me nyt on treenattukkin, kun siihen kerta on mahdollisuus :D.





Treenaaminen on selvästi ollut extrame harrastuksen puolella :D  La illalla uhattiin purevaa pakkasta ja tänään kolmatta päivää kestävää lumimyrskyä. Pakkasen vuoksi la treenit pidettiin kevyenä. Koko porukalle hyppytekniikkaa, keppejä ja kontakteja. Sällin keppien sisäänmenot on nyt kyllä loistavalla mallilla, kannatti treenata koko syksy sateesta ja mudasta huolimatta :). Ruutille 6 keppiä ohjureilla, aikas hyvin pääsi jyvälle. 

Tänään päätettiin Tarto-tiimin kanssa jälleen uhmata talvisäätä ja suunnattiin hallille. Montakohan tosiharrastajapistettä siitä saa, että ennen treenejä kaivaa puolituntia autoille parkkipaikkaa ?? :D Hallinpihalla oli varmasti ainakin 30cm lunta. Onneks oli lapio mukana ;). Pienen alkujumpan jälkeen päästiin lopulta myös treenaamaan. Tällä kertaa vuorossa kimuranttia kisapituista rataa aikuisille kiitureille, ja junnuille vähän lyhyempää tekniikka pätkää. Lopuksi taas muutamat toistot keppejä ja puomia. Hienosti meni :).

Todistusaineistoa treeneistä: 











maanantai 17. joulukuuta 2012

kiirettä kiirettä

Huh hei, kylläpä aika juoksee. Joulukuu on mennyt kuin siivillä, ja jo neljän päivän päästä kutsuu joululoma!! Mahtavaa!! Ell.päivät, työt, HeW-12 ja W-12 näyttelyt, sekä koulu tentteineen on kyllä täyttänyt päivät tehokkaasti. Treenaamaankin on keretty vaan ihan muutamia kertoja. Onneksi asia korjautunee parin päivän päästä.


Ryhmä rämä <3




Messarin näytelyt menivät Ruutin osalta varsin hienosti, varsinkin lauantain tulokseet ei voi olla enempää kuin tyytyväinen :). HeW-12 tuomaroi kääkkien erikoistuomari Elina Tan-Hietalahti, 11 jun nartusta vain kolme sai erinomaisen laatuarvostelun ja Ruuti oli näiden kolmen mukana, JUN ERI2. Läheltä liippasi!

"Hyvän kokoinen, narttumainen, hyvänmuotoinen pää, pyöreät silmät häiritsevät ilmettä, hyvä kaula ja ylälinja. Eturinta saisi olla selvempi. Hyvät kulmaukset. Hyvä takaosa ja liikkeet. Hyvät värimerkit."

Su W-12 näyttelyn tuomaroi Eestiläinen Linda Jürgens. Myös hän löysi runsaasta jun narttujen joukosta vain 3 ERIn arvoista, Ruutille tällä kertaa EH.

"Hyvän tyyppinen. Sopivan kokoinen. Hyvä runko ja luusto. Päässä häiritsee liian kevyt kuono. Hyvä kaula ja ylälinja. Sopivat kulmaukset. Hyvä väri. Täydellinen purenta. Kaulalla alue, missä ohut turkki. Liikkuu hyvin."








Sälli yrittää kerrankin esiintyä edukseen :D

sunnuntai 25. marraskuuta 2012

Aktiivi vkloppu :))

Vklopunhan voi aloittaa jo torstaina, tai ainakin jos niin ajattelee niin loppuviikko tuntuu helpommalta :D. To iltana oli Ruutin ensiesiintyminen agilitykentillä, paikallinen erikoisuus: putkikilpailu ;) . Kisoja oli kaksi ja radathan koostuivat siis pelkistä putkista :D. Tämähän on varsin "kannattava" kilpailumuoto, kun ottaa huomioon, että on onnistunut opettamaan kaikki koirat varsin putki-irtoavaisiksi....sehän nyt ei yhtään tuota toimintaa vahvista, kun niitä putkia luukuttaa 2x18 putken rataa :D. No Ruutihan sinne putkiin irtoili varsin mukavasti ja kiitettävällä nopeudella, ratojen yhteissijoituksena 6/22. Ekalta radalta vitonen ja toiselta nolla ;). Tuntui myös tuo neitin vire kasvavan varsin mukavasti tuosta kilpailutilanteesta, joten taidetaan ihan suosiolla jättää nuo epikset taka-alalle kunhan oikea kisavalmius on saavutettu :D.

La treenit oli siirretty perjantaille. Teemana välistävedot, ja löytyi tuolta radalta pakkovalssi, poispäinkäännös/persjättökin. Treenien ehdoton kohokohta oli Ruutin valtavan hienot puomin kontaktit!! Ruuti oli selvästi pohtinut asiaa ja tällä kertaa osasi hienosti juosta koko puomin ja "pamauttaa" etujalat kontaktipinnalta maahan, siihen se sitten jäi nököttämään palkan toivossa. Toivo ei ole siis vielä menetetty <3 . Uutena juttuna myös keinuun tutustumista.



La olikin sitten tämän viikon ehdoton kohokohta. Uskaltautuminen kilometrin päähän itänaapurista kannatti, Narvan näyttelystä kotiintuomisina VSP-jun ja PN2, junnusertin myötä myös ensimmäiset rottalapsen tittelit, EE ja LV JCH! :)) Tuosta reissusta ei voi olla kun ylpeä. Tuomarina tiukka Inese Pablaka kera kahden harjoittelija-arvostelijan.


Narvan saalis vuotta myöhemmin :)
Ruutin ensimmäisen näyttelysaalis, Narva 11/2011.





Jotta aika ei kävisi pitkäksi ja tenttikirjojen vetovoima ylitsevoittamattomaksi niin tänään käytiinkin sitten Tallinnassa kääntymässä agikisoissa. Tuomisina Ruutin iskälle, Eddylle, hieno nolla! Sällin kanssa ei näissä(kään) kisoissa nollatiliä kartutettu :D. Ekan radan jälkeen meinasi vallata kyllä epätoivo..jotain niin jäätävää se meno taas oli..saatiin jopa muuri hajotettua palasiksi.. Kisarutiinin puutteen kyllä huomaa aina noilla ensimmäisillä radoilla..ei meinaa saada ohjausta millään kasaa. Toisella radalla sitten ryhdistäydyttiin ja tehtiin varsin mallikas suoritus...matkaan mahtui vain pienen pieni hylkäykseen johtanut "kauneusvirhe" :D. Vähän hirtti herralla kaasu kiinni eikä ohjaaja pysynyt enää kärryillä. 


tiistai 20. marraskuuta 2012

Tule jo talvi!

Tässä vaiheessa syksyä alkaa tuntua siltä, että voisi mennä talviunille ja herätä vasta joskus keväällä...tai jos voisi nukkua edes jouluun asti.. Vielä ennen joulua oleva tenttimäärä tuntuu loputtomalta ja se niin lupaavasti alkanut talvikin on hävinnyt jonnekkin. Onneks ensi viikolla odottaa Suomi "loma" ell-päivien merkeissä, virkistävää vaihtelua :).

Viime pe oltiin oikein reippaita ja tehtiin oikein kunnon pitkän kaavan tokotreenit. Sälli tuntui varsin pätevältä, joten pitäisi vaan ryhdistäytyä useemmin ;). 


La Ruutille junnutreeneissä lisää takaaleikkaus teemaa. Alla radan pätkä, putken jälkeinen hyppy no.3 tehtiin takaaleikkauksena sekä hyppy no.6 ja 11. 8 hypyn kerkesin tekemään pakkovalssilla kun Ruuti lähti niin hyvin 6 hypyn takaaleikkaukseen ja suoraan putkeen ;).  Aika näppärä ipana :). Ruuti irtoaa jo nyt varsin pitkälle, eikä vaikeammissakaan kulmissa olevat takaaleikkaukset tuota ongelmia. Radan lisäksi treenailtiin sitä puomia, nyt sujui jo vähän paremmin mutta pitänee vielä pohtia palkkausta ja sitä, että miten nyt häivyttäisi sitä apuhenkilöä..vaikeita nämä tälläiset lyhytpinnaiset ja vikkeltä tättähääräkoirat, kun ne kerkee sata juttua sekunnissa :). Sälli sai tehdä samaa junnurataa, keppikulmia ja kontakteja, ihan ok.



Tämä viikko onkin vaan "laiskoteltu" tenttikirjojen parissa ja koitettu palautua sunnuntaisesta "öövalvesta"... Lenkkeilyn lisäksi on vaan puuhailtu, jotain pikku pihatreeniä. Loppuviikosta onkin taas tiedossa aktiviteettejä ;).


Sälli "koe-eläimenä" ultra praksassa, hyvin selvisi ja kaikki elimetkin löytyivät lopulta :)


kärsivällisyys palkittiin runsailla huomionosoituksilla ja rapsutuksilla :)

torstai 15. marraskuuta 2012

Juoksukilpailut??

Viime vklopun kisat meinaan :D. "Kotimaneesilla" järjestettiin kisat niin pitihän sinne mennä kisailemaan vaikkakin tuomari oli Latviasta, ja useamman kisan kokemuksella on tullut opittua, että latvialaisten/liettualaisten radoille kannattaa mennä vain, jos haluaa kokea jotain exoottista, ihmeellistä ja epätoivoa :D. Ja eipä tälläkään kerralla tuomari tuottanut tuon suhteen pettymystä ;).

Tällä kertaa radat olivat suhteellisen loogiset...niitä ei niin loogisiakin on tullut koettua..mutta kaikilla radoilla oli "teemana" enemmän kilpajuoksu kuin agility. Ensimmäisenä ratana oli hyppäri, mikä oli radoista kaikkein järkevin..harmiksi ohjaaja oli kisatauon jälkeen täysin unessa ja ohjaus oli mitä ihmeellisintä..Sällin mielestä tuollaista outoa ohjausta ei tarvitse kuunnella sitten ollenkaan ja sehän luukutteli sitten oikeen huolella..aivan jäätävää menoa ja hyl. Kahdella seuraavalla radalla ohjaajakin sitten ryhdistäytyä, mutta siinä vaiheessa peli oli jo menetetty :D. Molemmilla radoilla oli puomin alle sijoitettu suoraputki ja tämän jälkee tarkoituksena suorittaa edessä olevan mutkaputken mutkassa oleva hyppy..menemättä kuitenkaan sinne mutkaputkeen.. Ja koska kummallakaan radalla ennen suoraa putkea ei päässyt ottamaan kovinkaan pitkää etumatkaa koiraan nähden, olisi oman juoksunopeuden pitänyt olla koiran kanssa suunnilleen sama.. No, molemmilla radoilla minä hävisin tämän juoksuosuuden..pitää vissiin alkaa käymään enemmän lenkillä pumpin lisäksi :D... Kaiken kaikkiaan tuloksina 3xhyl. Kaksi vikaa rataa sujuivat kyllä kivasti hyllyistä huolimatta, vikalla radalla selvisin poispäinkäännöksellä tuosta hirvityskohdasta mutta ryssin sitten keppien viereiseen putkeen. Ilmeisesti Latviassa koirat ovat todella irtoavia ja itsenäisiä jo kakkosluokassa..tai sitten tosi hitaita. Näissä skaboissa ei tainnut kukaan maxi koira taituroida puhdasta nollaa. Joululomaa ja kunnon kisoja odotellessa.. 




Vkloppuna pääsi myös Ruuti ja Nasta treenailemaan. Ruutille radanpätkää, missä kokeiltiin pakkovalssia, sylivekkiä, persjättöä ja takaaleikkauksia. Sylivekki tuotti pikkuhiirelle kaikkein eniten päänvaivaa..kulma oli melko haastava, ja siivekkeet, joista hiiri kiepsahtaa helposti läpi, tuottivat päänvaivaa. Kuitenkin palkkauksella saatiin homma toimimaan aika kivasti. Kääkkien kanssa on selvästi eri ongelmat, kun Sällin..ne kääntyy näppärästi ja  tuntuvat ohjaukselisesti helpommilta, mutta joitain ohjauksia niiden on selvästi vaikeampi hahmottaa. Ruutin takaaleikkaukset sujuivat erityisen kivasti vaikka eivät ihan helpoissa kulmissa olleetkaan. Loppuun kokonaista puomia. Alkuun muistuteltiin paikkaa ja sitten tehtiin kokonaisena. Vaikka paikka on Ruutille todella selvä, ei se selvästi meinaa koko puomilla osata jarruttaa ajoissa ja pysähdykset menee hieman pitkäksi. Tätä paikkailtiin sitten apuohjaajan kanssa, joka palkkaili oikeasta paikasta. Eiköhän se siitä ;). Nasta sai myös tehdä samaa rataa kuin kakarat ja oli varsin vauhdikas ja pätevä. Joutuukohan sen ilmottamaan kohta johonkin kisaamaan :P. Sälli sai treenien päätteeksi paikkailla edellisen päivän huonoa keinua..nyt siinä ei sitten ollukkaan mitään ongelmaa..

Alla todistusaineistoa, vähän treeni näyttää jo painavan ja näkyy vauhdissa :P





Paikan muistuttelua ;)

Tänään treenailtiin rataa, missä oli vastaavanlainen kohta kun kisaradalla. Väännön jälkeen saatiin putken edessä oleva hyppy toimimaan poispäinkäännöksellä, mutta ohjauksen onnistumiseksi tuli kyllä olla ajoissa tekemässä sitä käännöstä..vähänkin kun myöhästy, niin sinne putkeen sujahti :D. Sällille kyllä hyvä treeni, kun tuo putkiin sujahtelu tuntuu olevan sen erikoisalaa. Ruutille myös pientä vauhtipätkää ja puomia. Nyt puomi tuntui jo paljon paremmalta. Kiva huomata, että on onnistunut rakentamaan puomin mielikuvan oikein ja Ruuti lähtee puomille todella itsenäisesti ja kivalla vauhdilla, vaikkakin treenejä on takana vasta muutama.

perjantai 9. marraskuuta 2012

Casual Friday

Pänttäyksestä vapaa päivä..shoppailua, ulkona syömistä, lenkkeilyä, agitreenien vetämistä ym..harvinaista herkkua :)).


hmm.. tästä ainoosta kasvatista saa aina olla niin "ylpee" :D

 Naapurin tytöt oli myös mukana ;)



 Niitti ja Pinja <3


 Ruuti 16kk :))

torstai 8. marraskuuta 2012

Karvakiiturit :))

Nimensä mukaisesti..välillä sitä miettii, että eikö tästä porukasta lopu koskaan patterit? oispa itelläkin tollaset energiavarastot..ainakin näin syksysin :P. 

Maanantai meni tenttikirjojen parissa, mutta ti paikattin tilanne treenailemalla ja lenkkeilemällä "belgipaholaisten" kanssa. Sälli aloitti tokotreeneillä. Seuraaminen, jossa hyvistä käännöksistä palkka. Edellisen päivän hengailu vaikutti selvästi ja motivaatio tuntui olevan kohillaan..töitä tehtiin oikein otsarypyssä ;). Seuraamisen askeliin olen erityisen tyytyväinen, niissä Sälli on nykyään erityisen skarppina ja jopa yli yrittelijäs. Seuraamisen jälkeen tehtiin kapulan kanssa kiertoja ja niistä sivulletuloja. Noutoja myös niin, että heittelin kapulaa todella vinoon, niin vasemmalle kuin oikealle, ja Sälli joutui tekemään palautuksessa kunnolla töitä. Hienosti sujui. Loppuun ruutu, minkä olin rakentanut tokotreenien suhteen vieraan kentän takalaitaan. Lähestyessä lähetyspaikkaa toistelin Sällille ruutua, ja se löysi sen hienosti katseella vaikka ei ollut aiemmin huomannut sitä. Kisamainen lähetys suunnilleen täydestä matkasta, ja hienosti meni keskelle ruutua. Tämän jälkeen tapahtuikin sitten Sällimäinen kämmi..en tiedä, eikö se kuullut pysähtymis käskyä, vai mitä tapahtu, mutta se lähti palaamaan ruudusta takaisin??? ihmettelin tilannetta ääneen ja otin uuden lähetyksen, meni ruutuun ja jäi sinne. Outo juttu. Nämä on näitä putkiaivo pojan aivoituksia, mitä sattuu aina toisinaan..hassu karvakorva :). Loppuun vielä pari tarkentavaa ruutua lyhyemmällä matkalla. Tokoilun jälkeen tehtiin sitä jo niin tuttua keppitreenitä, tiukkoja avo- ja suljettujakulmia. Ruutinkin piti päästä treenaamaan keppejä, mutta hyinen tuuli ja tihkusade ei ole ehkä se paras ilma treenata kääpiötä..niinpä kääkät sai tyytyä vain lenkkeilemään. 


Eilen tehtiin vain kaksi pitkää lenkkiä ja loppu päivä nökötettiin sisätautien matskujen parissa.. Tänään olikin vuorossa agitreenit. Hyvät treenit ja pätevät koirat oli kyllä tämän päivän pelastus! Junnuille tehtiin radanpätkä, mistä löyty aika vaikeina kulmina takaaleikkaus, välistäveto ja pari takaakierto kohtaa. Ruuti oli kyllä loistava! vauhtia ja estehakuisuutta tuosta pienestä karvakiiturin alusta ei kyllä puutu <3 Se on kyllä myös hieman erikoinen kääpiöpinseri ja tarjoaa erilaisia esteitä ihan itsenäisesti..ehkä se luulee edustavanasa jotain muuta rotua :D. Kärsivällisyys ja hyvän pohjan luonti, niin agilitya kuin koiran ja minun välistä suhdetta ajatellen, on kyllä kannattanut. Alku on ainakin lupaava ;).




Sällille samaa rataa ja jatkona itsenäinen keinu, sekä kepit. Ja kyllä vaan, treeni alkaa tuottaa tulosta! Tänään Sälli esitti kyllä niin hienoja itsenäisiä keppejä, että meinasi ohjaajaltakin tippua silmät päästä :D. Lähettämällä yhden esteen takaa, 90 asteen kulmasta, niin avo- kuin suljettukulmakin onnistui täysin ongelmitta! Voi valtavaa! Kyllä sitä voi pienestä ihmisen viikko pelastua ;).


maanantai 5. marraskuuta 2012

Misseilyä

Viikonloppu vierähtikin jo perinteeksi muodostuneen Tarto KV näyttelyn parissa...ja tenttiin pänttäämisen.. :P. Ruuti kävi molempina päivinä misseilemässä, tosin tällä kertaa kummempaa menestystä ei saatu ja saavutuksina 2x JUN ERI2... se viimeinen jun-serti antaa siis vielä odottaa. Vaikka serti jäikin saamatta niin kovasti mieltä lämmitti varsinkin sunnuntainen Patric Ragnarsonin arvostelu.. (la arvostelu oli saksaksi, joten sen sisältöä olen vain arvaillut :D )

"Erinomainen tyyppi ja koko, kivan lyhyt - neliömäinen, kiva pitkä feminiininen pää, hyvät paralleelset linjat päässä, hyvä asentoiset korvat, ihanan tummat silmät, hyvä purenta, voisi olla hieman vahvempi alaleuka, tarkkaavainen olemus, hyvä kaula ja olat, hieman suora olkavarsi, hyvä runko, hyvät värimerkit, hyvät takakulmaukset, hyvä luusto ja jalat, hyvä turkki, voisi heiluttaa enemmän häntää ( :D ), liikkuu hieman suorasti edestä."

Tuomarin selvennyksen mukaan hävisimmekin juuri karvanmitan verran tuolla hieman kevyellä alaleualla ja hieman suorilla etuliikkeillä, kiva kuulla ;).

Ruuti 14kk

Loppu viikonloppu kuluikin pänttäilessä, ilman kummempia koirapuuhailuja. Tänään aamusta paikattin hieman asiaa käymällä 45min juoksulenkillä ja puuhailemalla pikku treenit. Ruuti harjoitteli paikallapysymistä..pienen kääpiön mielestä ehkä vaikein asia ikinä :D. Sällille liikkeestä istumisia ja kaukoja. Istumiset oli loistavia, no problem. Kaukoissa käytin taas takapalkkaa, ekassa vaihdossa Sälli ei noussut ekalla käskyllä, kun mietti niin kovasti palkkaa mutta sitten taas rentoutui. Tällä hetkellä ainakin tuntuu, että vaihdot toimivat paremmin takapalkalla, ei steppaile niin paljoa paikallaan.




torstai 1. marraskuuta 2012

Ahertelua

Eilen oltiinkin pitkästä aikaa ahkeria myös tokon suhteen..muutamaan viikkoon ei ollakkaan sitä suuremmin treenattu, mitä nyt aamulenkkien yhteydessä pikkupätkiä. Aloitettiin perus kierroilla ja niistä luoksetuloilla. Osa suoraan sivulle ja osa pysäytyksen tai/ja maahanmenon kautta. Muutaman pysäytyksen jälkeen Sälli yritti nokkelana ennakointia mutta suorilla lelupalkoilla sain sen unohtumaan. Pysäytykset ja maahanmenot oli hyviä. Tämän jälkeen tein muutaman suoran merkin ja sitten merkkejä kierron kautta, no problem. Sitten ohjattua. Ensin muutama ohjattu, niin että merkiltä palkka. Aluksi jäätyi kapuloista eikä olisi halunnut lähteä merkille, ja meni sinne todella hitaasti? ei ole Sällin tapaista. Muutamalla nostattavammalla lähetyksellä ja hyvällä palkalla sain merkille menot taas rennoiksi. Hyvästä merkistä päästin lopulta noutamaan kapulan, kokonaisuudessaan hieno suoritus :)). Vein uudet kapulat, uusi merkki, mikä oli nyt parempi. Sitten pantiin vielä bc:n aivot töihin ja tein merkille lähetyksen puun kierrosta, ja muutama palkkaus merkistä ja loppuun nouto. Mielenkiintoista nähdä seuraavissa treeneissä, että oliko tämä kapuloiden tuijottelu satunnainen ilmiö vai joku uusi keksintö :P. Loppuun muutama kaukojen vaihto takapalkalla.


Tänään olikin sitten vuorossa yhteistyöagitreenit Eestiläisten kanssa. Teemana hyvät käännökset ja keppikulmat... Sällin käännökset on kyllä viimeaikoina ollut ihan luokattoman huonoja..peilistähän sitä syytä saa varmaan etsiä.. Erityisesti käännöksissä, missä suunta vaihtuu 180 astetta, eli jaakotukset ym. tuntuu nyt todella kadonneen. Tänään keskityinkin samaan käännökset tiukoiksi ja palkkaamaan niistä hyvin. Jos Sälli ei ottanut kääntävää ohjausta kuuleviin korviin, vaan luukutti menemään niin tehtiin käännös uudestaan..huoh..loputtomalta tuntuva uurastus. Keppikulmat, niin avo kuin suljettu, toimivat tänään hyvin. Ehkä koko syksyn kestänyt ja monta kertaa viikossa tapahtunut keppitreeni on vihdoin alkanut tuottaa tulosta..hope so :P. 

Ruutille kontaktitreeniä, useampi toisto pelkällä kontaktipinnalla ja muutama koko puomi. Muutaman kerran luisti pysähdys koko puomilla vähän pitkäksi mutta pääosin teki varsin mallikkaasti :)). Ruuti sai myös tehdä oman pätkän käännöstreeniä ja niissähän ei nyt mitään ongelmia olekkaan. Hurjasta vauhdista huolimatta se lukee kivasti ennakoivia ohjauksia. Hieno pieni rottalapsi <3. Loppuun Nastalle mielenvirkistystreeni :).


Tarton pahisjengi ;)


Paimenen mielestä viikon paras tapahtuma oli varmasti karanneet hiehot. Lenkkireitin varrella laiduntavista hiehoista oli osa päättänyt retkeillä hieman omia reittejään, ja mikä parasta, Sälli pääsi vihdoin niitä vähän liikuttelemaan. Sen verta jänittäviltä nuo lemmut tuntuivat, että tyydyttiin vaan ajamaan niitä  yhdessä poispäinajolla takaisin kohti omaa laidunta. Hienosti meni vaikka hieman nuo isohkot lampaat tuottivat pienelle koiralle jännitystä. Joululomaa ja oikeita paimennustreenejä odotellessa :).






tiistai 30. lokakuuta 2012

Uusia tuulia ja talvi keskellä syksyä??

Muutama päivä sitten päätin pitkän tauon jälkeen jälleen ryhdistäytyä ja päivittää blogia. Tuumasta toimeen siis. Voi sitä järkytyksen määrää, kun huomasin vanhasta blogista hävinneen kaikki 2009 vuoden jälkeen lisätyt kuvat??? siis, mitä ihmettä! kuvat ovat ilmeisesti pysyvästi hävinneet ja kyllä harmittaa. Niinpä päätin vaihtaa blogin kokonaan toiseen systeemiin, josko tuollaisilta harmeilta jatkossa säästyttäisiin. Tässä sitä siis ollaan, uuden blogin kimpussa :).

Tässä vaiheessa syksyä meidän tiimi onkin jo oleillut jonkin aikaa Eestin puolella. Vai pitäisiköhän puhua jo talvesta, kun näin etelässäkin on jo toista viikkoa lunta ja pakkasta? Meitähän tuo sääilmiö ei juurikaan haittaa, kivempi sitä on pakkasessa ja lumessa lenkkeillä, kun mudassa ja sateessa ;). 
Loppu kesästä muutettiin taas uuteen kotiin, taitaa olla viides koti Tartossa :D. Tämä koti ei ole suuren suuri, mutta sitäkin viihtyisämpi. Asunto maatasolla, kunnon eteinen, takapihalla terassi, autopaikka 5m ovesta, ja kivat ulkoilumaastot, ja mikä parasta, huippu naapurit ;). 





Koulun osalta syksy onkin ollut varsin kiireinen ja ei ainakaan helpommaksi muutu, onneksi joululomaan taitaa olla enää reilu 7 viikkoa...ja vaan "muutama" tentti :P. Koulukiireiden lisäksi vapaa-aikaa on "voinut" käyttää myös mukavasti koulun klinikan öövalveisiin, mitkä velvoittavat nelosia.. Mikä omaelämä??

Kirurgian kimpussa ;) (Kuva:Matilda Nurmi)


Kiireistä huolimatta on yritetty ahkerasti treenailla koiruuksien kanssa. Viime vkloppuna käytiin melkein 200km päässä nauttimassa sisähallin ja keinonurmen ihanuudesta..ei hiekkasia leluja, ei hiekkaa kengissä  ja vaatteissa, ei hiekkaa autossa, eikä kotona...ah, mitä luksusta. Mukavan treeniympäristön lisäksi myös treenit olivat varsin onnistuneet, kokonaisuudessaan niihin taisikin kulua jopa 5h :D. Toivottavasti saadaan tulevaisuudessa reissu uusittua :)).


paras paikka viettää pimeitä syysiltoja <3