torstai 15. marraskuuta 2012

Juoksukilpailut??

Viime vklopun kisat meinaan :D. "Kotimaneesilla" järjestettiin kisat niin pitihän sinne mennä kisailemaan vaikkakin tuomari oli Latviasta, ja useamman kisan kokemuksella on tullut opittua, että latvialaisten/liettualaisten radoille kannattaa mennä vain, jos haluaa kokea jotain exoottista, ihmeellistä ja epätoivoa :D. Ja eipä tälläkään kerralla tuomari tuottanut tuon suhteen pettymystä ;).

Tällä kertaa radat olivat suhteellisen loogiset...niitä ei niin loogisiakin on tullut koettua..mutta kaikilla radoilla oli "teemana" enemmän kilpajuoksu kuin agility. Ensimmäisenä ratana oli hyppäri, mikä oli radoista kaikkein järkevin..harmiksi ohjaaja oli kisatauon jälkeen täysin unessa ja ohjaus oli mitä ihmeellisintä..Sällin mielestä tuollaista outoa ohjausta ei tarvitse kuunnella sitten ollenkaan ja sehän luukutteli sitten oikeen huolella..aivan jäätävää menoa ja hyl. Kahdella seuraavalla radalla ohjaajakin sitten ryhdistäytyä, mutta siinä vaiheessa peli oli jo menetetty :D. Molemmilla radoilla oli puomin alle sijoitettu suoraputki ja tämän jälkee tarkoituksena suorittaa edessä olevan mutkaputken mutkassa oleva hyppy..menemättä kuitenkaan sinne mutkaputkeen.. Ja koska kummallakaan radalla ennen suoraa putkea ei päässyt ottamaan kovinkaan pitkää etumatkaa koiraan nähden, olisi oman juoksunopeuden pitänyt olla koiran kanssa suunnilleen sama.. No, molemmilla radoilla minä hävisin tämän juoksuosuuden..pitää vissiin alkaa käymään enemmän lenkillä pumpin lisäksi :D... Kaiken kaikkiaan tuloksina 3xhyl. Kaksi vikaa rataa sujuivat kyllä kivasti hyllyistä huolimatta, vikalla radalla selvisin poispäinkäännöksellä tuosta hirvityskohdasta mutta ryssin sitten keppien viereiseen putkeen. Ilmeisesti Latviassa koirat ovat todella irtoavia ja itsenäisiä jo kakkosluokassa..tai sitten tosi hitaita. Näissä skaboissa ei tainnut kukaan maxi koira taituroida puhdasta nollaa. Joululomaa ja kunnon kisoja odotellessa.. 




Vkloppuna pääsi myös Ruuti ja Nasta treenailemaan. Ruutille radanpätkää, missä kokeiltiin pakkovalssia, sylivekkiä, persjättöä ja takaaleikkauksia. Sylivekki tuotti pikkuhiirelle kaikkein eniten päänvaivaa..kulma oli melko haastava, ja siivekkeet, joista hiiri kiepsahtaa helposti läpi, tuottivat päänvaivaa. Kuitenkin palkkauksella saatiin homma toimimaan aika kivasti. Kääkkien kanssa on selvästi eri ongelmat, kun Sällin..ne kääntyy näppärästi ja  tuntuvat ohjaukselisesti helpommilta, mutta joitain ohjauksia niiden on selvästi vaikeampi hahmottaa. Ruutin takaaleikkaukset sujuivat erityisen kivasti vaikka eivät ihan helpoissa kulmissa olleetkaan. Loppuun kokonaista puomia. Alkuun muistuteltiin paikkaa ja sitten tehtiin kokonaisena. Vaikka paikka on Ruutille todella selvä, ei se selvästi meinaa koko puomilla osata jarruttaa ajoissa ja pysähdykset menee hieman pitkäksi. Tätä paikkailtiin sitten apuohjaajan kanssa, joka palkkaili oikeasta paikasta. Eiköhän se siitä ;). Nasta sai myös tehdä samaa rataa kuin kakarat ja oli varsin vauhdikas ja pätevä. Joutuukohan sen ilmottamaan kohta johonkin kisaamaan :P. Sälli sai treenien päätteeksi paikkailla edellisen päivän huonoa keinua..nyt siinä ei sitten ollukkaan mitään ongelmaa..

Alla todistusaineistoa, vähän treeni näyttää jo painavan ja näkyy vauhdissa :P





Paikan muistuttelua ;)

Tänään treenailtiin rataa, missä oli vastaavanlainen kohta kun kisaradalla. Väännön jälkeen saatiin putken edessä oleva hyppy toimimaan poispäinkäännöksellä, mutta ohjauksen onnistumiseksi tuli kyllä olla ajoissa tekemässä sitä käännöstä..vähänkin kun myöhästy, niin sinne putkeen sujahti :D. Sällille kyllä hyvä treeni, kun tuo putkiin sujahtelu tuntuu olevan sen erikoisalaa. Ruutille myös pientä vauhtipätkää ja puomia. Nyt puomi tuntui jo paljon paremmalta. Kiva huomata, että on onnistunut rakentamaan puomin mielikuvan oikein ja Ruuti lähtee puomille todella itsenäisesti ja kivalla vauhdilla, vaikkakin treenejä on takana vasta muutama.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti