torstai 8. marraskuuta 2012

Karvakiiturit :))

Nimensä mukaisesti..välillä sitä miettii, että eikö tästä porukasta lopu koskaan patterit? oispa itelläkin tollaset energiavarastot..ainakin näin syksysin :P. 

Maanantai meni tenttikirjojen parissa, mutta ti paikattin tilanne treenailemalla ja lenkkeilemällä "belgipaholaisten" kanssa. Sälli aloitti tokotreeneillä. Seuraaminen, jossa hyvistä käännöksistä palkka. Edellisen päivän hengailu vaikutti selvästi ja motivaatio tuntui olevan kohillaan..töitä tehtiin oikein otsarypyssä ;). Seuraamisen askeliin olen erityisen tyytyväinen, niissä Sälli on nykyään erityisen skarppina ja jopa yli yrittelijäs. Seuraamisen jälkeen tehtiin kapulan kanssa kiertoja ja niistä sivulletuloja. Noutoja myös niin, että heittelin kapulaa todella vinoon, niin vasemmalle kuin oikealle, ja Sälli joutui tekemään palautuksessa kunnolla töitä. Hienosti sujui. Loppuun ruutu, minkä olin rakentanut tokotreenien suhteen vieraan kentän takalaitaan. Lähestyessä lähetyspaikkaa toistelin Sällille ruutua, ja se löysi sen hienosti katseella vaikka ei ollut aiemmin huomannut sitä. Kisamainen lähetys suunnilleen täydestä matkasta, ja hienosti meni keskelle ruutua. Tämän jälkeen tapahtuikin sitten Sällimäinen kämmi..en tiedä, eikö se kuullut pysähtymis käskyä, vai mitä tapahtu, mutta se lähti palaamaan ruudusta takaisin??? ihmettelin tilannetta ääneen ja otin uuden lähetyksen, meni ruutuun ja jäi sinne. Outo juttu. Nämä on näitä putkiaivo pojan aivoituksia, mitä sattuu aina toisinaan..hassu karvakorva :). Loppuun vielä pari tarkentavaa ruutua lyhyemmällä matkalla. Tokoilun jälkeen tehtiin sitä jo niin tuttua keppitreenitä, tiukkoja avo- ja suljettujakulmia. Ruutinkin piti päästä treenaamaan keppejä, mutta hyinen tuuli ja tihkusade ei ole ehkä se paras ilma treenata kääpiötä..niinpä kääkät sai tyytyä vain lenkkeilemään. 


Eilen tehtiin vain kaksi pitkää lenkkiä ja loppu päivä nökötettiin sisätautien matskujen parissa.. Tänään olikin vuorossa agitreenit. Hyvät treenit ja pätevät koirat oli kyllä tämän päivän pelastus! Junnuille tehtiin radanpätkä, mistä löyty aika vaikeina kulmina takaaleikkaus, välistäveto ja pari takaakierto kohtaa. Ruuti oli kyllä loistava! vauhtia ja estehakuisuutta tuosta pienestä karvakiiturin alusta ei kyllä puutu <3 Se on kyllä myös hieman erikoinen kääpiöpinseri ja tarjoaa erilaisia esteitä ihan itsenäisesti..ehkä se luulee edustavanasa jotain muuta rotua :D. Kärsivällisyys ja hyvän pohjan luonti, niin agilitya kuin koiran ja minun välistä suhdetta ajatellen, on kyllä kannattanut. Alku on ainakin lupaava ;).




Sällille samaa rataa ja jatkona itsenäinen keinu, sekä kepit. Ja kyllä vaan, treeni alkaa tuottaa tulosta! Tänään Sälli esitti kyllä niin hienoja itsenäisiä keppejä, että meinasi ohjaajaltakin tippua silmät päästä :D. Lähettämällä yhden esteen takaa, 90 asteen kulmasta, niin avo- kuin suljettukulmakin onnistui täysin ongelmitta! Voi valtavaa! Kyllä sitä voi pienestä ihmisen viikko pelastua ;).


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti